Vakipestiin parin opiskeluvuoden jälkeen – Markuksen vinkit työnhakuun

Koodaustaidot parissa vuodessa kuntoon, projektiopintoja pohjalle ja nimi alle vakituiseen työsopimukseen? Näin kävi ainakin Markukselle, jolla työvuosia verkkokauppakehityksen parissa on takana jo viisi, vaikka valmistumisesta ei ole vuottakaan. Tänä keväänä hän tarttui päällikköpestiin.

Osaajia tarvitsevalla IT-alalla kokeneilla konkareilla riittää vientiä, mutta aktiivisuudella uudet osaajatkin voivat löytää paikkansa nopeasti. Hyvä esimerkki tästä on Markus Karppinen, 28, joka kuuluu jo Solteqin ”vakiokasvoihin” vuosien työkokemuksella. Näin siitä huolimatta, että hän sai tietojenkäsittelyn tradenomin paperit JAMKista vasta viime kesänä.

Pitkä matka on tultu siitä, kun syksyllä 2010 valokuvaamossa työskennellyt media-assistentti aloitti ammattikorkeakouluopintonsa. Vaikka kaikenlaista IT-hommiin liittyvää oli tullut harrastettua koko pieni ikä, ei ensimmäisinä koulupäivinä ala tai koodaaminenkaan ollut vielä ollenkaan Markukselle tuttua.

Ensimmäinen opiskeluvuosi hurahtikin perusasioiden parissa, mutta toisen vuoden valinnaisissa hän panosti täysillä erilaisiin teknisiin opintoihin ja työelämäprojekteihin. Siltä pohjalta oli hyvä hakeutua keväällä 2012 harjoitteluun.

– Hain harjoittelupaikkaa, mutta sainkin ”kesätöistä asiantuntijaksi” -tyyppisen urapolun. Oli huojentavaakin tietää, ettei töihin tullessa tarvinnut olla valmis ammattilainen, vaan työssäoppimisen merkitys korostui. Kesän aikana pääsin kehittämään verkkokauppoja ja syksyllä löysin itseni allekirjoittamasta jo vakkarisopimusta samojen töiden parissa. Siinä sitä sitten oltiin – kahden opiskeluvuoden jälkeen alan töissä, Markus muistelee.

Verkkokauppakehittäjän työt veivät Markusta mennessään. Kun parin vuoden päästä oman tiimin projektipäällikkö siirtyi muihin hommiin, oli aika tehdä taas jotain uutta. Siinä kohtaa jäi ns. lapasia poimittavaksi ja kehittäjästä tulikin arkkitehti. Tuorein käänne työarjessa vei Markuksen päällikköhommiin.

– Pari kuukautta sitten tittelini vaihtui palvelu- ja projektipäälliköksi. Aktiivista koodaustyötä en enää ole tehnyt yli vuoteen. Sen sijaan ohjaan tiimini toimintaa ja olen asiakkaan suuntaan yhteyshenkilönä. Vien esimerkiksi asiakkaan kehittämistoiveet eteenpäin, etsin tekemiseen oikeat ihmiset ja sopivat tekniset ratkaisut, arvioin työmäärää ja niin edelleen. Kommunikaatio, ratkaisukyky, kuuntelu ja kehittäminen korostuvat tässä työssä.

Työ + opiskelu = Mission impossible?

 Opiskelijoita pelotellaan usein sillä, että työt voivat viedä kokonaan mennessään ja valmistuminen jäädä. Töiden ja opiskelun yhteen sovittaminen ei ole aina helppoa. Markuksellakin opinnot venyivät, mutta eivät jääneet kesken.

– Pakko sanoa rehellisesti, että kokopäivätyöt ajoivat opiskelujen edelle pitkäksi aikaa. Halusin kuitenkin viedä ne loppuun, koska kyllä se tutkintopaperi on tosi tärkeä. Tiedän muutamia tarinoita, joissa rekrytointi on tyssännyt korkeakoulututkinnon puuttumiseen. Sain onneksi hyväksiluettua töissä opittuja taitoja paljon ja lopulta pakotin itseni tekemään sen opinnäytetyönkin. Niin vain valmistuin kesällä 2016.

– IT-yrityksiin tarvitaan osaavia tekijöitä, eli alalle kannattaa kyllä opiskella. Usein opiskelijoilla on paras tieto nykyteknologioista, joita jo töitä tekevät ammattilaiset eivät välttämättä ehdi työarjen keskellä ottaa haltuun. Kokeneista tekijöistä taistellaan eniten, mutta omia asetelmiaan voi parantaa jo opintojen aikana. Harjoittelupaikan saaminen on tällä alalla oikeasti iso askel, sillä ainakin Solteqissa pääosin kaikki harjoittelijat halutaan palkata myös ”oikeisiin töihin”.

Satsaa työnhakuun jo opiskellessa: Markuksen 3 vinkkiä

 Mitä opiskeluaikoina sitten voisi tehdä parantaakseen omia mahdollisuuksiaan työnhaussa? Tässä tulevat Markuksen vinkit:

  1. Hyödynnä opiskelumahdollisuudet täysillä

Mahdollisuus vaikuttaa opintojen sisältöön on tärkeää ja sitä kannattaa käyttää hyödyksi. Itseä kiinnostavien aiheiden lisäksi kannattaa rohkeasti mennä mukavuusalueen ulkopuolelle jo opintoja tehdessä. Itse päädyin valitsemaan kaikki mahdolliset tekniset kurssit riippumatta siitä, miten hankalilta ne kuulostivat.

  1. Tartu aktiivisesti projekteihin

Mikäli opintoihin liittyen tai niiden ohella on mahdollista tehdä pieniä ohjelmointiprojekteja oikeiden asiakkaiden kanssa, on niistä työnhaussa todella paljon hyötyä. Saat sekä kokemusta että kontakteja. Itse sain referenssien lisäksi itsevarmuutta työnhakuun ja itse työn aloittamiseen. 

  1. Kokoa portfoliota säännöllisesti

Näistä opintojen aikana kertyvistä toteutuksista kannattaa myös kerätä itselleen portfoliota vaikkapa yksinkertaisen verkkosivuston muodossa. Portfolioon kannattaa ottaa reilusti mukaan kaikenlaista riippumatta siitä, tuntuuko tehty toteutus itsestäsi mitenkään esittelyn arvoiselta: kyllä ne työnantajaa kiinnostavat.

 

Haku päällä?

Haluaisitko Markuksen ja muiden solteqlaisten työkaveriksi? Onko portfolio kuosissa ja kokemuksia takataskussa?  Tutustu meihin lisää ja kurkkaa Solteqin avoimet työpaikat.

Lue_lisaa_Solteq_3.jpg